Paroles de Ensimmäinen Saattaja

Aika kulkee ohitsemme kohauttaen olkiaan seinänvierustalle jäämme varjoon lepäämään matka aina taitettuna tuntuu lyhyemmältä kuinka pitkä olikaan se kesken taivaltaan Satamiksi nimittäisin joitain rauhan päiviä jolloin saatoin nähdä miltei kaiken hyvänä välissä on myrskyävät meret, vuoret aaltojen vaahtopärskeet, kangastukset, hetket hulluuden Moni syöksyi kohtaloonsa moni seisoviltaan sortui moni väsyi, luovutti ne jatkoi, jotka kesti Jos sattumaa on kaikki monin mutkineen jos kulkueemme houkan houre on ei siinä syytä jäädä oottaan eteiseen vaan aihe kunnon kilpataistelon iltapäivän auringossa vuoret siintää hopeaa laaksot kultaa kimaltaa ja joki helisee vaipuu kevyt kätesi ja muisti vaeltaa yli kaiken annetun, palasi hurjaa maailmaa Moni syöksyi kohtaloonsa... moni väsyi, luovutti ne jatkoi, jotka kesti