原文歌詞
FI翻訳はまだありません。原文を表示しています。
Kristus kuuluu historiaan,
ei nykyaikaan, -paikkaan,
tänne Pohjolaan,
kristittyjen hautaan,
julmaan, ajattomaan.
Istuin rannan tuntumassa
yön sineen hukkuen,
kalmankalpeassa loisteessa,
yhä ajatukseni kuolemaa tutkien.
Takanani vanhan tammen oksa narahtaa,
yötuulen sylkiessä sen painoa surkeaa.
Ja päästä tuntien aamunkoitto kavahtaa
hirteen vedetyn kristityn kuolemaa.
Kylmyys odotti nälkäänsä,
saaden hetken hurmion.
Ihmislihan kuolonkankeus
toi sen luokse nautinnon,
riistäessään, raataessaan
elämän ulos ihmisestä...
Ryöstäessään, raiskatessaan
vei liekin, toivon elämästä.
Talven myötä tuon uuden kylmyyden
joka vihaa ja vainoaa.
Kylmyys perinnöstä Helvetin,
joka raivaa ja raivoaa.
Suunnattoman inhon uumenista,
nousee Pimeys julmuuteen.
Silti odotin aamun saapumista
ja syljin heidän kasvoilleen.
