Äitimaa 가사

(olen yksin...olen yksin...) maailma hakkaa lapsiaan ei anna öisin nukkua vaan täyttää yöt tuskalla eikä aamu kivulta pelasta pieni pääni hajoaa paineesta musta sydän täyttyy tuhkasta muistan päivän kun aurinko lämmitti kun sade saapui ja rakasti ei enää...ei enää... ei enää...ei enää... olen yksin ja hukun pimeään aurinko kylmä ei enää lämmitä olen yksin ja hukun pimeään aurinko kylmä ei enää lämmitä maailma murjoo pienokaisiaan ei hän anna vaihtoehtoja ennen hän jokaista rakasti kunnes hän lapsensa unohti olen kohdannut kuka näkee sen kuka ajattelee miten ajattelen maailma mustuu ja pimenee kunnes viimein rakastuu pahuuteen (...pahuuteen...) ei enää...ei enää... ei enää...ei enää... olen yksin ja hukun pimeään aurinko kylmä ei enää lämmitä olen yksin ja hukun pimeään aurinko kylmä ei enää lämmitä (...olen yksin...olen yksin...olen yksin ja hukun pimeään...)