Текст песни Päivänsäde Ja Mennikäinen

Aurinko kun päätti retken, Siskoistaan jäI jälkeen hetken Päivänsäde viimeinen. Hämärä jo mailleen hiipi, Päivänsäde kultasiipi Aikoi juuri lentää eestä sen, Vaan menninkäisen pienen näki vastaan tulevan; Se juuri oli noussut luolastaan. Kas, menninkäinen ennen päivän laskua ei voi Milloinkaan elää päällä maan. He katselivat toisiansa Menninkäinen rinnassansa Tunsi kuumaa leiskuntaa. Sanoi: "poltat silmiäni, Mutten ole eläissäni Nähnyt mitään yhtä ihanaa! Ei haittaa vaikka loisteesi mun sokeaksi saa On pimeässä helppo vaeltaa. Käy kanssani, niin kotiluolaan näytän sulle tien Ja sinut armaakseni vien!" Mut säde vastas: "peikko kulta, Pimeys vie hengen multa, Enkä toivo kuolemaa. Pois mun täytyy heti mennä, Ellen kohta valoon lennä Niin en hetkeäkään elää saa!" Ja niin lähti kaunis päivänsäde, mutta vieläkin Kun menninkäinen yksin tallustaa, Hän miettii miksi toinen täällä valon lapsi on Ja toinen yötä rakastaa.