Оригинальный текст
FIПеревод пока недоступен. Показан оригинальный текст.
Yön kasvot rauhalliset
Pimeydessä kukoistaa
Hämärät tuulet nuolevat pintaa, niin koleaa
Tämä valoton aika, arvostettu ja pelätty
Arvaamattomuudessaan vaanii siihen sukeltavaa
Hänen musta kauneus, suuri totuuden kertoja
On myös valolla, aina varjopuolensa
Mystinen päivännielijä, kolkko kirkkaudentappaja
Öiset kohisevat purot suoniaan kuvastaa
Rankkasade itkee kylmää suruaan
Hiljaisuuden äänet pelkoa kasvattaa
Aaltoilevat huokaukset hengityksensä vaimea
Aistien puute
Yön voima
Olemattoman valaistuksen henki
Imee vaeltajasta toivonrippeet viimeisestkin
