Aura کے بول

Elämän keskipäivässä minäkin eksyin synkkään metsään aamupäiväin kappaleisiin iltojen ikävään missä kasvot puhuvat omaa kieltään oppivat suruaan nauramaan ja elämän hauraat astiat katsovat ihmetellen toisiaan askel ja pysähdys kerrallaan yksi nurin yksi oikein etsi tietä joka hehkuu polkua joka puhuu se on käsiesi liikkeissä se on taivaankannen valoissa se on päivällä ja yöllä ja aina se on täällä se on muualla se ei puhu, ei voi vastata olen ymmärtänyt tämän sen valossa talvi toi meidät tähän paikkaan missä lepäämme kylki kyljessä opimme enemmän toisiamme opimme ajoissa luopumaan en ehkä tiedä mitä tehdä vaikka joskus olenkin varma ja joskus makaan aivan hiljaa ja uskallan vain epäillä jos yrittäisin puhua vain sanoja käsiin jäänyt kosketuksen paloja täytyy luopua, ajatella uudelleen itsensä ja muut