Muisto 가사

Huudon, tuskan täyttämän ilman lopulta terä halkoo ainaista hiljaisuutta jälleen turhaan vannoo Siihen pieneen hetkeen kaikki murtuu eron loppuun pimeän ja valon Syliin tihenevän pimeyden laskee rakkaansa veren Huomaan roudan lujan vaan ei silti koskaan voisi lähteä Siihen pieneen hetkeen kaikki murtuu ristiriitaan murheen ja vihan Vasten kovaa maata itkee hetken kuolon siemen Kunnes varjoon viimein kulkee muttei koskaan voisi lähteä Minne paeta edes voisi aina vain pelko tien tunsi Ja kaikki, mikä eteenpäin ajaa yhä syvempään mielen valaa Iäisyden ajatus lipuu Läpi ilon, läpi surun Hallan huurtamien, elon piiskaamien silmien liekki hiipuu Joen virtaan, ikuiseen iltaan kaikki lopulta vajoaa Vellovaan pintaan, surun rauhaan katoaa